sunnuntai 24. elokuuta 2014

Liian todentuntuinen uni

Lähipiiristä on sadellut useampia vauvauutisia ja välillä mieli on todella surkea. Tuntuu, että kaikki muut onnistuu, mutta me ei ikinä. Me ei ikinä saada vauvaa.

Viime yönä sitten näin aivan liian todentuntuisen unen. Olimme 3. IVF:ssä, josta meille pärähti plussa. Jonnekkin tietokoneen näyttöön tuli teksti; Raskaana 4+3. Unessa itkin ja en tiennyt mitä sanoa. Heräsin siihen kun itkin oikeasti. Unen jälkeen oli vaikea nukahtaa enää uudestaan ja ajatukset myllersi päässä. Jossain vaiheessa kuitenkin olin nukahtanut uudestaan.

Voi kumpa olisi enne uni. Mä haluan olla raskaana, mä haluan meille vauvan!!!!!

torstai 21. elokuuta 2014

Kuulumisilla

Heippa.
Oli pakko tulla kirjoittelemaan ja päivittelemään tuonne Näin se menee; sivulle hintoja ja muutenkin kertomaan oloja.

Nyt on takana 2 Procren piikin pistelyä. Aivan järkyttäävää. Kuumat aallot on tulleet jo aikapäiviä sitten ja olen vain sinnitellyt niiden kanssa, kunnes muistin, että lääkäri määräsi Cliovelle-lääkkeitä siihenkin vaivaan. Maanantaina ne heti hain ja nyt jo pystyy olemaan suht normaalisti.  Muita sivuoireita ei piikeistä ole tullut.

Eilen pistin toisen piikin. Vatsanahka oli piston jälkeen isohkolta alueelta ihan kova ja kipeä. Tänään olikin sitten pakko valita vähä löysempi vyötäröiset housut, koska iho oli piston kohdalta arka.

Vielä olisi yksi piikki pistettävänä, kunnes päästään taas tosi toimiin. Välillä tuntuu, että täytyy rukoilla (vaikka en siis ole mitenkään uskonnollinen, enkä edes kuulu kirkkoon) onnistumista, koska nyt on "viiminen" tilaisuus pitkään aikaan. Toisaalta vielä ei jaksa stressata, koska muitakin arkipäiväisempiäkin stressin aiheita kyllä löytyy.

Kirjoittelen lisää taas, kun olemme saaneet suunniteltua tarkemmin viimeistä kunnallista kautta saamaamme hoitoa.